♡ Kaikkien voimien alkulähde on sydämessäsi♡

 

Terve, olen Viivika,  joogaohjaaja, rentoutus-ja meditaatio-ohjaaja, intuitiivinen energiahoitaja, kokemusasjantuntia ja kvanttihypnoosi ohjaaja. Hathajooga RYT200-koulutuksen lisäksi olen opiskellut Astanga ja Vinyasasa flow opettajaksi (RYT 200). RYT 300 koulutuksessa opiskelin Yin jooga, restoratiivista jooga ja Flow jooga. 

 Kuljen vahvasti sydämeni polkua. Joogassa sitä kutsutaan myös nimellä Bhakti jooga eli rakkauden jooga. Se kertoo ihmisyydestä ja sydämen avaamisesta rakkaudelle. Koska voit rakastaa ylitse sen mitä mielesi ajattelee rakkaudesta. Tämän rakkauden syvyydessä tulet olemaan yhtä Jumalan kanssa. Kaiken sen takana mitä mieli luo on vain Itse, ja sitä varten me jokainen olemme tä​llä. 

Olemme tulleet tänne oppimaan. Meistä jokaisella on heikkoutemme mutta samalla tapaa myös vahvuutemme. On oma päätöksemme, keskitämmekö energiamme niihin puutteisiimme ja nimenomaan siihen, kuinka ne hankaloittavat elämäämme vai opettelemmeko näkemään ne heikommat puolemme voimavaroina. Matkalla kohti omaan voimaani, olen ymmärtänyt esimerkiksi sen, että minun erityisherkkyydeni on upea lahja, jonka olen kääntänyt suurimmaksi voimavarakseni. Nykyisin minä olen äärettömän kiitollinen tästä saamastani lahjasta. 

Haluan auttaa myös sinua löytämään omaan voimaansa, oman polun kohti todellista itseä sekä olemaan omassa voimassaan nykyajan hyvin hektisissä ja vaativissa ympäristöissä. 

♡ Löydä kehon, mielen ja sielun tasapaino ♡